30.3.2014

Mukava viikonloppu


Nyt on ollut tosi kiva viikonloppu. Eilen kummipoika perheineen tuli meille käymään ja kävimme porukalla romutorilla. On mukavaa, kun on samanhenkisiä ystäviä, jotka jaksavat jutella vaikka tuntitolkulla Arabian kipoista. ;)

Eilen pesin ikkunat yläkertaa lukuunottamatta ja tuntuu, että nyt sisälle tulee moninkertaisesti valoa. Tein myös siivoilua kuistilla, josta nämä postauksen kuvat ovat. Vein talvitakkeja varastoon. Jouduin myös heittämään pari pelargonia kompostiin, kun ne ei sittenkään selvinneet talvesta. Täytyy ottaa jossain vaiheessa pistokkaita selvinneistä.


Tänään on ollut puutarahommien vuoro. Ollaan haravoitu ja leikattu omenapuita. Isäntä jäi vielä pihalle laittamaan oksat silpuksi, niin saadaan taas katetta pensaiden ympärille. Huomasin myös, että oman pihan sinivuokoissa on jo nuput.

Vielä on leppoisa sunnuntai-ilta aikaa rentoutua. Tuntuu, että nyt on taas ladattu akut täyteen uutta viikkoa ajatellen. :)


24.3.2014

Voittaja selvillä!





Sallan Pajan sammutuspeitepiilo arvonta on nyt päättynyt ja siihen tuli kivasti osallistuneita. :) Suurinosa oli sanonut suosikikseen juurikin sammutuspeitepiilon. Myös mm. trendikkäistä betonivadeista, näppäristä Kas-korikasseista ja kauniista Ovipoika-ovistoppareista oli tykätty. Jos jäi harmittamaan, että voitto ei osunut tällä kertaa kohdalle tai joku muu Sallan Pajan tuotteista kolahti, niin tästä (klik!) pääset ostoksille. :)

Arvonnan suoritin Random Number Generatorin avulla, joka arpoi numeron 16. Joten arpaonni suosi tällä kertaa...


Veera + Milo & Breci-mäykyt 16. maaliskuuta 2014 13.32
Harmaa tai musta tähti sammutuspeitepiilo oli minun suosikkejani :)

Onnea Veera! Tarkkailepa sähköpostiasi, koska sinne kolahtaa pian viestiä. :)

Kiitos kaikille osallistuneille ja Sallan Pajalle arvontavoiton lahjoittamisesta. Kiitos myös Astu butiikkiin-portaalille osallistumisesta arvonnan järjestämiseen.

23.3.2014

Astia-aarteet, osa 3/3: lasiastiat


Nyt on astia-aarteet juttusarjan vikan osan vuoro. Vuorossa ovat lasiastiat. Juttuun mukaan pääsi kuitenkin pari lasiesinettäkin.

Olen kerännyt Riihimäen Hertta ja Viola juomalaseja arkilaseiksi. Niitä on usein myynnissä ainakin Tampereen Kontissa. Hintakaan ei ole yleensä paha. Olen omista laseistani maksanut 0,2-1 €/kpl. Molempia laseja taitaa olla sellaisen tusinan verran.


Juhlia varten olen aloittanut keräämään erilaisia kirkkaita laseja. Tähän mennessä mukaan on tarttunut kolme Oiva Toikan Flora lasia. Muutama viikko sitten löysin kaksi Tapio Wirkkalan Hoplaa vain 3 €/kpl.




Tamara Aladinin Hyasinttimaljakko ja Kumelan Rypälemalja ovat koristeena olohuoneen String-hyllyssä. Riihimäen 50-luvun Olympia-maljan olen saanut kummeiltani, samoin Pioni jälkiruokamaljat.



Keittiössä on käytössä monenlaista lasipurkkia. Niissä säilytetään mm. pikakahvia, kissanraksuja, mausteita ja kynttilöitä.

Vielä jonain päivänä olisi mukavaa kerätä näyttävä kokoelma vaikka Riihimäen lasipulloista (mm. Aurinkopullo, Grapponia ja Stella Polaris) tai kauniista erivärisistä maljakoista. Yksi signeerattu Aimo Okkolinin sininen maljakko löytyykin jo Hyasintin lisäksi.

Loppuun vielä viimeinen muistutus: arvonta (klik!). Siihen on aikaa osallistua vielä tämä vuorokausi. Puoliltaöin peli vihelletään poikki ja huomenna julistetaan voittaja. Osallistukaa ja pysykää siis kuulolla. :)

21.3.2014

Aurinkoa



Täällä on ihana auringonpaiste. Kevät taitaa tulla takaisin. :)

Viime viikonloppuna Kodin1:stä löytyi pirteä Anno-vahakangas. Se on mukavantuntuista kangasmaista materiaalia. Ei siis sellainen perinteinen vahakangas.

Mukavasti olettekin jo lunastaneet arpalipukkeita, mutta muistuttaisin että vielä ehtii! Arvontaan pääset tästä (klik!).

Kivaa viikonloppua! :)

17.3.2014

Kuparia


Kuparinen vaasi, sokerikko ja kermakko löytyivät eilen kirppikseltä. Niiden kahvat ovat teakia. En ole täysin varma, onko kolmikko samaa sarjaa, koska vaasin kahva ja sen kiinnitys on hieman erilainen kuin kahdessa muussa. En todellakaan olisi tarvinnut näitä, mutta kolmikko oli liian kaunis jätettäväksi sinne.

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

P.S. Muistakaa arvonta! :)

16.3.2014

Rokkiruukku




Yksi viherkasveista oli kuluneen vuoden aikana venähtänyt sen verran paljon, että näytti todella huvittavalta pikkuruisessa ruukussaan. En raskinut ostaa uutta ruukkua, joten tutkin hieman varastoja. Sieltä löytyi hyvin perus Orthexin muoviruukku. Sain idean tuunata sitä hieman liitutaulutarran avulla.


Liitutaulutarran löysin Kodin Terran tapettiosastolta. Piirsin tarran toiselle puolelle kolmiot (kanta 5 cm ja korkeus 7,5 cm) ja leikkasin ne irti. Liimasin ne puhdistetun ruukun pinnalle ja pikainen tuunaus oli valmis. Siskon mielestä siitä tuli rokkiruukku. Innostuin tuunaamaan samalla tyylillä myös olohuoneessa olevan samanlaisen ruukun. Vielä voisi kehitellä yläkerran muihinkin ruukkuihin vaikka vähän erilaisen kuvioinnin.

Leppoisaa sunnuntaita! Muistakaa osallistua edellisen postauksen arvontaan (klik!). :)

15.3.2014

Piilossa + ARVONTA!


OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT!
Kuten jo torstaina lupailin, niin nyt pistetään arvonta käyntiin! :) Sain Sallan Pajalta tällaisen ihanan ruusukuvioisen *sammutuspeitepiilon ja nyt teillä lukijoillani on mahdollisuus voittaa sellainen. 

Tunnustan, että meillä sammutuspeite on ollut tungettuna jonnekin laatikkoon piiloon, eikä se siis ole todellakaan ollut seinällä helposti käyttöön otettavissa. Sellainen punainen sammutuspeite ei vaan sovi ainakaan meidän sisustukseen. Typerää, tiedän. Onneksi asiaan tuli nyt korjaus ja sammutuspeite pääsi koristamaan keittiön seinää. Siinä se nyt odottaa käyttöä ja toivottavasti myös saakin vain odottaa.


Arvonnassa on siis palkintona sammutuspeitepiilo, jonka voittaja saa valita haluamallaan kuosilla. Vaihtoehtoja on kesäisistä perhosista mustavalkoiseen tähtipiiloon. Kurkkaa kuosit täältä, klik!
Tällä kertaa jokainen osallistuja saa yhden arvan.

Osallistuaksesi toivoisin Sinun:
1. käyvän kurkaamassa mitä kaikkia tuotteita Sallan Pajalla (klik!) on ja kertoisit Sallan Pajan tuotteista oman suosikkisi. 
2. olevan liittynyt blogini lukijaksi täällä Bloggerissa tai seuraavan sitä joko Facebookin, Instagramin, Bloglovinin tai Blogilistan kautta. Voit myös liittyä lukijaksi nyt, jos sitä et ole vielä tullut tehneeksi.



Sallan Pajan tuotteet, kuten noin 50 muuta loistavaa kotimaista tuotemerkkiä ja noin 1000 designtuotetta, löydät Astu butiikkiin-portaalista (klik!). Kannattaa klikkailla itsensä sinne, jos sieltä löytyisi jotain ihanaa ja keväistä vaikka omaan kotiin, kesämökille tai vaatekaappiin. :)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 23.3.2014. Arpaonnea kaikille! :)

*Postaus toteutettu yhteistyössä Sallan Pajan ja Astu butiikkiin-portaalin kanssa. Sammutuspeitepiilo saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

13.3.2014

Astia-aarteet, osa 2/3: emalit




Nyt on astia-aarteet juttusarjan toisen osan vuoro. Tällä kertaa pääosassa ovat emaliastiat. Niiden keräily taisi lähteä liikkeelle Finelin kukkakuvioisesta kahvipannusta. Nyt kokoelmaan on liittynyt mm. useampi yksivärinen kulho, Sinivuokko- ja Ritari-kattilat, Pehtoori sekä Balladi- ja Tatti-kulhot. Näistä parhaimmassa kunnossa ovat Ritari-kattila ja Balladi-kulho. Molemmat ovat kuin suoraan kaupan hyllyltä. Myyjän mukaan Ritaria ei olisi koskaan käytetty. Sen näköinen se ihan oikeasti onkin!





Myös näissä emaliastioissa ostan ainoastaan käyttökuntoisia. Ne ovat käytössä, mutta lähinnä silloin kun on vieraita. Oman väen käytön jälkeen kun en jaksa pestä niitä käsin ja koneeseen tällaisia aarteita ei saa laittaa. Ainoastaan Ritari-kattila on ollut täysin käyttämättömänä. Sinivuokossa sen sijaan keitellään uudet perunat. Se on mielestäni ihana kesäkattila.

Pysykäähän kuulolla, koska viikonloppuna on tiedossa kiva arvonta! :)

9.3.2014

Lamppulöytö


Tänään käytiin ihan pikaseen isännän kanssa meidän lähikirpulla. Löysin sieltä upean kotimaisen Ornon valaisimen. Sen kupu on lasia ja lampun kanta on posliinia. Joten aika vanhasta valaisimesta täytyy olla kyse. Hintalapussa luki vain viisi euroa, joten pakko se oli ottaa mukaan. 


Minulla oli myös selkeä visio, minne sen haluan laittaa. Olen haaveillut Golden Bell valaisimesta keittiöön liinavaatekaapin päälle, mutta toistaiseksi sen hankinta on jäänyt ja tämä valaisin on ihan loistava korvike sille! Valaisimessa on vähän turhan lyhyt johto, joten se jäi liian korkealle. Täytyy vaikka jatkaa johtoa vielä joskus.


Istutin herneenversoja koriin, jonka laitoin Iran peltipurkkiin. Pian niitä saa sitten napsia leivän päälle ja salaattiin. :) Selkeä kevään merkki. Täällä on muutenkin ollut ihanan keväinen ja aurinkoinen viikonloppu. Hieman harmittaa mennä huomenna tämän minitalviloman jälkeen töihin sisälle istumaan, kun ensi viikoksikin lupaillaan niin upeita kelejä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa ja tervetuloa kaikki uudet lukijat! :)

8.3.2014

Astia-aarteet, osa 1/3: posliinit


Ajattelin aloittaa tällaisen kolmiosaisen postaussarjan, jossa vilautan teille vähän astiakaappieni sisältöä ja kirppislöytöjäni. Ekassa osassa käsitellään posliineita. Seuraavissa osissa tulee juttua emali- ja lasiastioista.


Vanhan posliinin kerääminen alkoi varmaankin Arabian Malva-astioista. Löysin kerralla viisi kahvikuppia aluslautasineen. Olin jo pitkään miettinyt, mitä vanhaa Arabian sarjaa alkaisin kerätä ja kun nämä osuivat silmiini, päätös oli hetkessä sinetöity. Valitettavasti kahvikuppeja on tämän jälkeen tullut vastaan hyvin vähän. Onneksi Lumppuystäväni kartutti saldoa yhdellä kupilla. :) Muita astiaston osia sen sijaan löytyy kohtalaisen hyvin.


Ehkä rakkain astiani on tämä Arabian vanha tarjoilulautanen. Isovanhempani ovat saaneet sen häälahjaksi sotien jälkeen. Koska Arabialla on lukemattomia kukka-aiheita ja kaikkia ei ole nimetty, niin en ole vielä saanut selville tämän sarjan nimeä. Jos joku tietää, niin saa ehdottomasti kertoa. :)



Arabian kultakorvat sain anopiltani, kuten myös kaurasuurimoita-purkin. Näiden lisäksi olen itse ostanut pari Pomonaa ja suolapurkin. Pomonasta tykkään tosi paljon, mutta olen yrittänyt toistaiseksi olla alkamatta keräilemään sitä. Katsotaan, kuinka päätös pitää.

Uunissa tuoksuukin jo vaivaton ja vaivaamaton leipä (ohje täällä, klik!). Taidankin mennä maistelemaan sitä ja ottaa kupposen teetä. Nyt ulkona sataa räntää, mutta sen pitäisi vaihtua auringonpaisteeksi. Tarkoitus olisi aloittaa tänään hieman pihahommia ja laittaa ulos narsisseja. :)

Aurinkoa viikonloppuusi ja oikein hyvää naistenpäivää! :)

7.3.2014

Lomakokkailuja


Tuntuu, että reseptikokoelmani on hyvin yksipuolinen. Aina tulee tehtyä niitä samoja juttuja. Nyt lomalla ollessa ajattelin kokeilla jotain uutta. Hankin Safkaa-kirjan ja sieltä ensimmäisenä kokeiluun lähti mikä muukaan kuin avokadopasta. Vähän olin epäileväinen sen suhteen ja kulhossa sekoitettu mömmö maistui vähän turhankin vihreältä. Kun pasta oli valmis, niin se maistui joka haarukalla paremmalta. En sentään meinannut itkeä, mutta teen tätä varmaankin joskus uudestaan.


Ajattelin jakaa teille myös yhden ruokasuosikeistani. Resepti on tuttu jo kaukaa lapsuudestani, kun äitini tekee sitä silloin tällöin. Ohjetta ei kannata oikoa tai huijata. Siinä nimenomaan pitää käyttää ihan oikeaa kermaa ja kanan pitää olla rintaleiketta. Vesikermoilla ja fileesuikaleilla lopputulos ei todellakaan ole yhtä hyvä, kokeiltu on. :)


Broileria riisipedillä

- n. 4 dl riisiä keitetään lihaliemessä ja levitetään uunivuoan pohjalle
- 1 kg broilerin rintaleikettä paistetaan (175 °C, noin 50 min) ja pienitään annospaloiksi
- riisikerros peitetään broilerilla

kastike:
1-2 rkl sulatettua voita
1-2 tl currya
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 dl kermaa

Voi sulatetaan kattilassa. Lisätään curry ja vehnäjauhot. Kiehautetaan nopeasti. Lisätään kerma ja vesi ja annetaan kiehua vielä muutama minuutti.

Kastike kaadetaan broilereiden päälle. Pinnalle juustoraastetta oman maun mukaan. Paistetaan kauniin kullanruskeaksi 250 °C n. 20 min.


Makoisaa viikonloppua!

5.3.2014

Vuosi sitten


Ensiksi, tosi iso kiitos runsaasta kommentoinnista edelliseen postaukseen. Itse olin löydöistäni aivan fiiliksissä ja tosi mukavaa, että tykkäsitte myös. :)



Sitten itse asiaan, mistä piti kirjoittelemani. Aika tarkalleen vuosi sitten Elsa-kisu muutti meille. Se oli jännitävää aikaa, koska Ellukka oli ihan ensimmäinen lemmikkini. Isännällä oli lapsuudessa ollut vaikka mitä jorveloita pupuista ankkoihin. Kisu kuitenkin kotiutui meille nopeasti ja löysimme hyvin pian yhteisymmärryksen. Nyt tuo silloin vain kaksikiloinen puolivuotias kisumisun rääpäle on kasvanut puolitoistavuotiaaksi 3,6 kiloiseksi reippaaksi, puheliaaksi ja uteliaaksi Möyli Möykyksi. Isoa kissaa siitä tuskin koskaan tulee.


Tänä vuoden aikana meille on kehittynyt aivat omat jutut. Möymöy nukkuu yönsä nykyään minun kyljessä kiinni. Aamulla hän nousee sängystä vasta sitten kuin itsekin nousen. Alakertaan kuljetaan vierekkäin ja reippaasti hyvää huomenta toivottaen. Ensiksi Tippitappi änkeää kanssani vessaan ja sitten mennään keittiöön huhuilemaan aamupalaa. Ja voi sitä tuimaa katsetta, jos mamma unohtaa laittaa aamunamut ikkunalaudalle! :) Kun illalla palaan töistä kotiin, on Kissapallo odottaa jo innoissaan kuistilla. Lyhyen tervehdyksen jälkeen mennäänkin taas odottamaan keittiön ikkunalle, jos olisi iltanamujen aika.


Kivaa viikon jatkoa! Itse vietänkin loppuviikon talvilomaa ja saan nauttia Kisulin seurasta. :)

2.3.2014

Sunnuntaikirppistelyt


Päivä valkeni niin harmaana, että päätin laittaa äidille viestiä, kiinnostaisiko reissu yhdelle meidän lähiseudun parhaimmista suurista kirppiksistä. Siskokin hyppäsi matkalta kyytiin mukaan, joten mentiin sitten naisporukalla shoppailemaan. :)



Tälläkään kertaa meidän suosikkikirppis ei pettänyt. Äiti osti kaksi upeaa Tamara Aladinin maljakkoa. Itse löysin saksalaisen Junghansin posliinisen kellon (8 €) ja Arabian söpön maljakon (5 €). Kellon koneisto näytti niin uudelta ja kellotaulussa oli kuin reikä avainta varten, niin päättelin sen varmaan joskus olleen vedettävä. Hyvin se kuitenkin tuntuu paristovoimalla seinällä raksuttavan.



Kivaa sunnuntaita! :)

1.3.2014

Styleroom



Ruotsissa hurjan suosion saanut Styleroom on nyt virallisesti täälläkin. Joko olet tutustunut? Itse lisäsin sinne kotikuviamme jo helmikuun alussa. Ensiksi ajattelin, että kyllä Blogger, Instragram ja Facebook riittää, koska nämä kaappaavat jo niin ison osan ajasta. Ihastuin kuitenkin Styleroomiin sen verran paljon, että oli pakko liittyä. 


Blogin löytää sieltä tutulla nimellä Pilviraitti (klik!). Käykääpä tutustumassa ja tykkäämässä. Jos joku teistä lukijoistani on jo sinne omia kuviaan lisännyt tai aikoo lisätä, niin tulkaa vinkkaamaan tänne. :)

Neulottu tyyny


Aamuaurinko tunkeutui jo kahdeksalta makuuhuoneeseen, niin en malttanut nukkua pidempään, vaikka olisi ehkä väsyttänytkin. Päätin hyödyntää tuon ihanan kaivatun valoilmiön kuvaamiseen, mutta samassa se katosi taas jonnekin pilven taakse. Sain nimittäin eilen illalla valmiiksi Novitan kevätnumeron ohjeella tehdyn koristetyynyn, jonka kuosin on suunnitellut Saana ja Olli. Viimeiset parikymmentä riviä oli pakko neuloa loppuun, kun aloitettu työ oli huomattu Novitalla asti (klik!). :)


Täytyy sanoa, että mielestäni oli ihan mahtava veto Novitalta lähteä tekemään yhteistyötä Saanan ja Ollin kanssa. Juuri tällaisia ajankohtaisia sisustusjuttuja olen lehteen kaivannutkin ja toivottavasti niitä on tulossa jatkossakin.


Jos lehti ei satu olemaan lähettyvillä, mutta sormet syyhyää neulomaan, niin ohje löytyy nyt myös Novitan nettisivuilta (klik!).


Vauhdilla tuloaan tekevä kevät houkuttelee nyt pihalle. Eilen huomasin, että narsissit nousee jo ja pionit ovat aloittaneet kasvun. Ei uskoisi, että vasta maaliskuun ekaa mennään!

Toivottavasti aurinko näyttäytyisi tänään uudestaan. Joten aurinkoista päivänjatkoa kaikille! :)