26.10.2015

Kuistin syksy


Meidän talossa kuisti toimii eteisenä, koska minkäänlaista muuta eteistä ei tässä talossa ole. Remontin yhteydessä se eristettiin lämpimäksi ja sinne laitettiin uudet ikkunat ihan mukavuussyistä, että talvella ei tarvitse pukea jääkylmää takkia päälle ja palella vinttiin kulkiessa.


Nyt noin kuukausi sitten aloimme valmistautua syksyyn. Haimme koko lattian mitalta terassimattoa. Puuvillamatto lattiassa olisi tietenkin kivempi, mutta nyt kuukauden kokemuksen perusteella tämä terassimatto on huomattavasti kätevämpi. Se pysyy hyvin paikallaan, se on helppo imuroida ja sitä ei tarvitse varoa, kun tuo kuraiset rattaat sisälle säilytykseen.


Maton myötä uudistimme myös säilytystä. Saimme runsaasti lisää tilaa kengille, kun naapuri lahjoitti meille vanhan pulttihyllyn (klik!). Hyllylle ei ollut onneksi tilaa isännän pajalla, joten keksimme tehdä siitä kenkähyllyn. Isäntä rälläköi hyllyn osiin ja nyt se sopii mukavasti vanhan naulakon alle. Kenkäpenkki siirtyi toiselle seinustalle ja sen päälle ompelin kirppislöytökankaasta ja vanhasta petauspatjasta päällisen.



Lisäksi kuistilla ollut ihana vihreä vanha kaappi (klik!) sai väistyä muihin tehtäviin uuden tilalta. Tämä ikealainen ei todellakaan ole yhtä persoonallinen ratkaisu, mutta se kätkee sisäänsä ihan uskomattoman määrän tavaraa, esim. pipoja, hanskoja, kauppakasseja jne.


Kuistin seinältä löysi paikkansa myös kesällä romutorilta (klik!) löytynyt valaisin ja nyt Mansen blogikirppikseltä (klik!) ostamani avainkaappi.



Kuistin muutoksen myötä jouduimme ehkä tinkimään hieman esteettisissä asioissa, mutta toiminnallisuus parantui huomattavasti. Haaveena toki olisi tehdä siitä jonain päivänä kutsuva kahvittelupaikka, mutta toistaiseksi mennään näin ja yritetään selviytyä syksyn kurakeleistä.

17.10.2015

Pakkasta


Päivisin on ollut vielä aika lämmintä ja aurinkoista, mutta öisin pakkasta. Ensimmäiset pakkaset saa tietenkin miettimään jo talvea. Vaikka en ehkä täysin kausisisustaja olekaan, vaan sisustan enemmän fiiliksen mukaan, niin silti vuodenaikojen vaihtuminen saa aikaan pieniä muutoksia sisustuksessakin.


Perjantaina postilaatikosta löytyi uusi Novita-lehti. Huomasin, että siinä oli taas ihania Saanan ja Ollin suunnittelemia tyynyjä. Tästä muistui mieleen, että puolitoista vuotta sitten neuloin Saanan ja Ollin ohjeella tyynyn (klik!). Kävin etsimässä sen vintin liukuovivarastosta ja toin olohuoneeseen. Heti tuli jotenkin syksyisempi/talvisempi fiilis.


Nyt sormet syyhyäisi neuloa uudesta Novitasta toinen tyynyistä. Näin syksyisin käsityöt, varsinkin neulominen ja virkkaaminen, alkaa taas innostaa. Kai sitä sitten täytyy yrittää ehtiä lankakaupoille joku päivä.

Mukava huomata, että tänne on löytänyt taas useampi uusi lukija. Olette sydämellisesti tervetulleita. :)

14.10.2015

Mansen blogikirppis



Viime sunnuntaina Tampereella järjestettiin ensimmäinen blogikirppis. Tapahtuman puuhanaisina olivat Suvi Retromoderni-blogista ja Niina Sula mahdollisuus-blogista. Ainakin näiden naisten blogeista voit lukea tapahtumasta lisää. Lisäksi hääräämässä oli joukko muita bloggareita ja mukava joukko yhteistyökumppaneita. Itse pyörähdin paikalla heti ovien avauduttua. Oikeastaan olin jo jonossa hyvissä ajoin ja sain muiden 50 ensimmäisen tavoin ihanan goodiebagin, josta löytyi yhteistyökumppaneiden tuotteita ja alekoodeja.


Kirppiksellä riitti väkeä ja tungosta, mutta onneksi kaikki tuntuivat olevan liikkeellä hyvällä mielellä, niin sopu sijaa antoi. Yli 600 kävijän määrä taisi yllättää kaikki. Mielestäni tapahtuma oli oikein onnistunut. Oli mukava poiketa!

Tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä. Torson takana-blogin Jennin pöydästä ostin ihanan 100% villaa olevan Kenzon neuletakin. Sopivan ohut ja kevyt, mutta varmasti lämmin. Keski(piste)-blogin pöydästä ostin vielä kivan avainkaapin, jolle olen suunnitellut paikkaa kuistilta.


Jos nyt harmittaa, että et ollut paikalla, niin kuulemma uutta tapahtumaa suunnitellaan jo! Joten ehkäpä Tampereella kirppistellään pian uudestaan. :)

10.10.2015

Seinällä + menovinkki




Tänään isäntä ruuvasi kirppislöytönaulakon (klik!) seinälle ja vielä stailasi sen ystävällisesti. Kiva tuli. Itse vaan räpsin kuvat ja kirjoitin tämän jutun. Helppoa tämä bloggaus! ;)


Kuten kuvasta näkyy, naulakko jäi nyt alkuperäisasuun. Pääsinpähän helpommalla näin ja ainahan sen voi myöhemminkin maalata. 



Naulakon hyllylle sain muutaman Pomonan kivasti esille ja kalakaveruksetkin (klik!) pääsi vihdoin näkösälle. Tuosta seinältä ne muistaakin joskus napata vaikka tarjoilualustaksi. Veitsillä en raaski niitä naarmuttaa.


Lopuksi vielä menovinkki huomiselle. Tampereella järjestetään Galleria Bertelissä klo 11-14 blogikirppis. Itse yritän päästä käväisemään. Oletko tulossa?

Leppoisaa lauantaita!

5.10.2015

Vanha naulakko


Viime viikolla kävimme tytön kanssa katselemassa mattoja -40% kupongin houkuttelemana Kodin1:ssä mattopohdintojeni (klik!) jälkeen. En kuitenkaan osannut päättää, olisiko joku matoista meille sopiva ja missä värissä, niin jätin sitten ajatuksen hautumaan. Koska tyttö oli aurinkoisella tuulella, kotimatkalla sain päähänpiston ajaa vielä kirppiksen kautta. 


Teimme siellä nopean kierroksen ja silmiini osui hauska naulakko, josta hintapyyntö oli vain muutaman kolikon verran. Nappasin sen matkaan, koska vastaavaa olenkin etsinyt. 


 Maali on siinä hieman lohjennut ja rutussa. Nyt mietinkin, pitäisikö naulakko maalata uudestaan. Meiän Kaksfooninkinen-blogista (klik!) bongasin jonkun aikaa sitten hyvältä kuulostavan maalinpoistovinkin, joka täytyy laittaa muistiin. Toisaalta tämä sinapin sävy olisi aika sopiva meidän keittiöön ja näin syksyllä suorastaan trendikäs. ;)

Tätä kirjoittaessani tänään kymmenen kuukautta mittariin saava tyttö heräsikin ensimmäisiltä päiväunilta. Nyt me syödään lounas ja lähdetään sitten ulos aurinkoon kirpakkaan syyssäähän. Jos vaikka jaksettaisiin kivuta harjulle ihastelemaan maisemia. Mukavaa syyspäivää!

P.S. Kiitos lukuisista kommenteista edelliseen (klik!) postaukseen! <3 
 P.P.S. Tällaisina aurinkoisina päivinä syksy on ihan ok, vaikka edellisessä postauksessa sanoin inhoavani sitä.

4.10.2015

Minä täällä hei!


Olen kirjoittanut tätä blogia jo kolme vuotta. Tänä aikana olen kertonut hyvin vähän itsestäni. Olen halunnut pitää selkeät rajat yksityisyyden kanssa ja keskittyä siihen olennaiseen eli sisustamiseen. Olette kuitenkin monesti varmasti miettineet, että millainen ihminen tätä blogia oikein kirjoittaa, joten ajattelin rohkaistua kertomaan itsestäni muutaman asian.

Olen 29-vuotias vaimo, äiti, isosisko, täti ja kummitäti. Sisustusbloggareiden valtavirrasta poiketen en työskentele visuaalisella alalla, vaan olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja nyt hoitovapaalla tutkijan työstäni. Horoskoopiltani olen härkä ja jotkut väittää, että sen huomaa jääräpäisessä luonteessani. ;) Olen ujo, herkkä, ajattelija, realisti, hyväuninen ja suklaa-addikti. Kupissani on yleensä mustaa maustettua teetä ja se on puoliksi tyhjä. En tykkää syksystä ja sateesta, vaan olen kevään tyttö. Nautin siitä, jos välillä saa olla vaan. Jos johonkin ryhdyn, teen sen yleensä vähintään 110 prosenttisesti. Olen jonkinasteinen siivousintoilija ja useimmiten kotimme on siinä kunnossa, että yllätysvieraat kehtaa päästää sisään. Inhoan kuitenkin yllätyksiä ja tykkään suunnitelmallisuudesta. Autossa radiossani soi aina Radio Rock, LP-soittimessa pyörii useimmiten ZZ Topin Afterburner ja olen käynyt useammalla Metallican ja Rammsteinin keikalla. En viihdy kovin hyvin mekossa ja korkokengissä, vaan lempparivaatteeni ovat farkut ja neulepaita. Lempivärejäni niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin ovat sininen, vihreä, harmaa ja musta.

Eli minä, Viivi, täällä hei!

Ja nyt mietin, uskallanko painaa "Julkaise"...

3.10.2015

Pienen tytön huone




Kerroin aiemmin (klik!), että laitoimme vintin järjestyksen uusiksi. Huone, joka toimi aiemmin meidän vanhempien makuuhuoneena, on nyt kokonaan Suukkosuun valtakuntaa. Kuvat huoneesta piti napsia jo päivällä ihanan auringonpaisteen aikaan, mutta iltahämäriin se sitten taas meni.




Monesta päiväkodista tai neuvolan odotustilastakin tutut lastenkalusteet haimme äidiltäni varastosta. Siskoni on saanut ne pienenä lahjaksi ja lupasi ne meille lainaan. Kirjahyllystä löytyvät satukirjat ovat pääosin omasta lapsuudestani. Maalari on unohtanut maalata patteriputket, mutta eipä ne toisaalta kauhean pahalta näytä noinkaan.



Muuramen pinnasängyn ostimme Torista vuosi sitten ja tuunasin silloin laidoissa olleet hampaanjäljet piiloon dc-fixillä. 




Puusohva siirtyi tänne tytön huoneen puolelle. Ajattelin, että siitä tulee kiva (ilta)satujen lukupaikka. Sohva yläpuolelle seinälle laitoin Tiger Shopista ostamani euron viirinauhan tuomaan vähän väriä. Seinällä oleva kirppislöytövalaisin olisi tarkoitus laittaa hieman alemmaksi, mutta tökkäsin sen nyt seinästä jo löytyneeseen naulaan.

Tällainen on siis meidän pienen tytön huone. Pullollaan väriä sekä hempeitä ja suloisia tyttömäisiä juttuja. :)

1.10.2015

Mukana TRE-blogeissa!


TRE-blogit on yhteisö, joka kerää Pirkanmaan alueen bloggaajia yhteen ja sain kutsun liittyä mukaan. Mukana on niin sisustus-, lifestyle-, ruoka-, kauneus-, rakennus-, valokuvaus- ja muotiblogejakin. TRE-blogeilla on oma sivu Facebookissa (klik!). Sinne voit liittyä mukaan, niin pääset lukemaan useita pirkanmaalaisia blogeja samasta paikkaa, kätevää!

Jos taas kirjoitat blogia Tampereella tai lähiseudulla ja haluat oman blogisi mukaan, niin lähetä sähköpostia treblogit@gmail.com saadaksesi lisätietoja.




Liittyminen TRE-blogeihin ei vaikuta täällä omassa blogissani mitenkään, vaan se löytyy tutusta vanhasta osoitteesta. Sinun on nyt kuitenkin mahdollisuus seurata blogiani blogin omien Facebook-sivujen (klik!), Instagramin (klik!), Blogipolun (klik!), Bloglovinin (klik!) ja StyleRoomin (klik!) lisäksi TRE-blogien (klik!) kautta.

Mukavia lukuhetkiä TRE-blogien parissa. :)

DIY hillopurkkivalaisin, versio 2


Kirjoittelin reilu viikko sitten hillopurkkivalaisimesta (klik!), jonka teimme yhdessä isännän kanssa varastosta löytyneillä tarvikkeilla. Oli mahtava juttu, että kaikki tarvittava löytyi kotoa, koska usein inspiraation iskiessä on pakko päästä toteuttamaan heti! Valaisinta tehdessämme isännälle tuli mieleen, että sen voisi tehdä toisinkin. Meiltä löytyi lasinkeräysastiasta vielä toinen samanlainen hillopurkki (terkkuja vaan Saarioisille, hyvät on hillot ;) ), joten eilen illalla isäntä päätti kokeilla omaa visiotaan.


Hän hiekkapuhalsi hiekkapuhalluskaapissa purkin sisältä. Ja voi kuinka tykkään lopputuloksesta! Kupu antaa juuri sopivan valon ja on ihanan tasainen. Maalilla en saanut millään täysin tasaista lopputulosta aikaiseksi, koska en halunnut levittää sitä paksua kerrosta. Hiekkapuhaltamalla sen sijaan sai siistimmän jäljen. Luulen, että tämä uusi kupu jää nyt käyttöön.

Valoa sitä tarvitaankin, koska taas on kurja sateinen päivä. Siitäkin huolimatta, hyvää lokakuun ensimmäistä! :)

P.S. Nyt blogikirppis tulee Tampereellekin! Lue lisää täältä (klik!) ja klikkaa itsesi mukaan Facebookissa (klik!).