6.4.2017

Teetä ja sympatiaa

Kevät ja aurinko on tuonut kaiken mukavan lisäksi myös pienen kevätflunssan. Onneksi nyt alkaa helpottaa, mutta kyllä tässä on tarvittu kuumaa teetä ja sympatiaa. ;) Nyt on kuitenkin kelvannut nauttia teetä, kun tuonne keittön hyllylle on ilmestynyt uusi kaunis, sininen teekannu.




Viimeksi pistin paketin matkaan kauniiseen Keltaisen kahvipannun kotiin, mutta tällä kertaa sieltä tuli paketti tänne päin. Tein Pauliinan kanssa kaupat tästä Kaj Franckin Arabialle suunnittelemasta teekannusta. Aiemmin olen käyttänyt tuota hyllyllä olevaa Marimekon teekannua, mutta se on aavistuksen liian pieni, kun hauduttaa teetä vähän isommalle porukalle. Tästä uudesta kannusta riittää useammalle juojalle.




Meiltä löytyy monenlaista teenvalmistusvälineistöä, mm. teenkeitin, mutta loppupeleissä tällainen perinteinen teekannu on oma suosikkini. Siinä tee hautuu hyvän makuiseksi ja pysyy myös pitkään lämpimänä. Vain itselleni teetä valmistaessa käytän yleensä joko teesihtiä tai kertakäyttöisiä teenhaudutuspusseja, kun juon vain mukin kerrallaan. Jos vieraita on tulossa, kaivan teekannun esille.



Elsa ei teestä välitä, mutta auringosta tuo kissa osaa ottaa kaiken ilon irti. Keittiö on meidän talon aurinkoisin ja lämpimin huone, niin on sanomattakin selvää, että se on nyt Elsan suosikkipaikka.

Mukavaa loppuviikkoa! :)

4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniilta teepannu näyttääkään teillä, tuli oikeaan osoitteeseen <3 Kaunista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tykkään siitä tosi paljon, joten kiitos vielä kaupoista. :)

      Poista
  2. Teillä sitä on kaikenlaisia kauniita astioita ja kauniita asioita muutenkin. Teekannu menee kyllä hankintalistalle meilläkin, kunhan remonttipöly laskeutuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Sitten kun remonttipöly on laskeutunut, niin on varmasti mukava nauttia teetä ja ihailla lopputulosta. :)

      Poista