22.5.2017

Muutakin kuin vasara ja nauloja

Yhteistyössä: K-Rauta Rauta-Otra Nekala

Kävin viime lauantaina Tampereen Nekalassa K-Rauta Rauta-Otran bloggaajatapahtumassa. Siellä meidät vastaanotti kauppias Emilia Takamäki. Pääsimme tutustumaan kaupan hyvin laajaan valikoimaan. Rauta-Otra on minulle hyvin tuttu paikka, koska sieltä on tullut hankittua rakennustarvikkeita niin edelliseen kuin nykyiseen kotiimme. Rauta-Otralla onkin hyvin pitkät perinteet rakennustarvikkeiden myyjänä ja ensi vuonna juhlitaan jo 130-vuotissynttäreitä.


Myymälässä on tullut aiemmin asioitua kiirellä ja periaatteella "tarvikkeet mukaan ja äkkiä jatkamaan remppaa". Olikin mukava päästä tutustumaan heidän valikoimiin rauhassa ja hämmästyinkin kuinka hieno valikoima mm. sisustustarvikkeita, valaisimia, puutarhakalusteita ja grillejä löytyykään myymälän 2. kerroksesta. Lisäksi puutarhapiha palvelee kesäisin.


Paikalla oli myös Somianan edustaja. Somiana myy mm. tarvikkeita lastenjuhliin ja julisteita. Heidän valikoimista löytyvillä tuotteilla oli katettu meille maistuva lounas Rauta-Otran lounasravintolassa 2. kerroksessa. Näitä Harlow & Greyn kertakäyttöastioita löytyy nykyään myös Rauta-Otran valikoimista. Vähän persoonallisempi vaihtoehto niiden perinteisten valkoisten tilalle. Myös Luovan edustaja oli tavattavissa. Luova on aivan uusi ja helposti muunneltava säilytysjärjestelmä. Säilytysjärjestelmää pystyy hyödyntään kaikissa kodin tiloissa, niin vaatehuoneessa kuin olohuoneessakin. Kannattaa tutustua!


Ennen lähtöä tutustuin vielä 1. kerroksen tapettiosastoon, josta löytyikin heti mieleisiä vaihtoehtoja. Enää vain tapetoija puuttuu. ;) Täällä oli myös uutuutena mukava kattaus Svaneforsin mattoja. Näitä palaan ihastelemaan varmasti myöhemminkin!

Kiitos vielä Emilia ja Rauta-Otran väki mukavasta iltapäivästä! :)

6 kommenttia:

  1. Siellähän oli kaikkea kivaa. Huh jos pääsen tollaseen paikkaan, mikä mua pitelis kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää on todellinen karkkikauppa, että lompakosta kannattaa pitää tiukasti kiinni. :D

      Poista
  2. Oi, tuollainen aarreaitta ihan kulmilla, tuollahan täytyy päästä käymään😊

    VastaaPoista
  3. Oho, ko. Rauta-Otra on ihan lähellä kotiani ja onpa hyvä tietää, että sieltä löytyy myös sisustusjuttuja - täytyykin poiketa! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllätyin itsekin positiivisesti valikoimasta. Suosittelen poikkeamaan ja vierailemaan erityisesti 2. kerroksessa sekä 1. kerroksen matto-osastolla. :)

      Poista