5 + 1 vinkkiä pikkurahalla sisustamiseen

Meillä on menossa pienehköllä sisustusbloggariporukalla kuukausittainen postaushaaste. Kuukauden teemaksi jokainen voi vuorollaan ehdottaa haluamaansa aihetta ja siitä voi jokainen kirjoittaa ehtiessään postauksen. Tämän kuukauden teeman keksi Suvi skandinaavisen kauniista ja modernista Zubi's corner blogista ja hän myös tekee koostepostauksen kuun päättyessä. Nyt syyskuussa teemana on pikkurahalla sisustaminen.

Mitkä ovat mielestäsi parhaat edulliset tai jopa ilmaiset keinot lisätä kodin kauneutta ja viihtyisyyttä? Nyt jakoon pienet niksit ja parhaat pihistelyideat.

Aihe on itselleni hyvinkin tuttu, kun tässä on tullut pihisteltyä viimeisten vuosien aikana kotona ollessani. Silti sisustus ei ole jämähtänyt paikoilleen, vaan pikkurahalla on saanut aikaiseksi paljon kaunista. Tässä tulee omat vinkkini.

1. Siivoa ja järjestä!

Mielestäni paras keino lisätä kodin kauneutta ja viihtyisyyttä on pitää koti siistinä ja järjestyksessä. Kun siivoaa viikottain, urakka ei muodostu liian suureksi ja koti on helpompi pitää puhtaana. Järjestelen tavaroita päivittäin ja pyrin palauttamaan ne heti käytön jälkeen paikoilleen. Onkin tärkeää, että on riittävästi säilytystilaa ja jokaiselle tavaralle oma paikka, jonne se on helppo palauttaa. Karsiminen on myös tämän päivän sana ja sitä tässäkin kirppishamsterin kodissa on tehty parin viime vuoden aikana paljon. Vaikka minimalistiksi minusta tuskin on koskaan, olen silti huomannut, että mitä vähemmän tavaraa on varsinkin tasoilla, sitä helpompaa siivoaminen on.


2. Osta harkiten ja alennusmyynneistä

Edelliseen voisikin liittää neuvon ostaa harkiten. Minulla on paljon paljon sisustukseen liittyviä haaveita. Kun lompakko ei pullistele, niin haaveiden toteuttamiseksi täytyy säästää ja pitkään. Se on usein todella hyvä juttu! Näin pitkän harkinta-ajan aikana osa haaveista saattaa hiipua pois ja tulee hankittua vain ne jutut, jotka sykähdyttää edelleen kuukausien säästämisen jälkeen. Näin rahaa ei mene hukkaan hetken ihastuksiin, jotka eivät ehkä enää ensi viikolla miellytäkään. Toinen vinkki tähän aiheeseen on ostaa alennusmyynneistä. Kun mielessäni on joku asia, jonka ehdottomasti haluaisin, niin usein odotan siihen asti, kun löydän sen jostain alesta. Näin säästyy rahaa muihinkin hankintoihin.


3. Osta kirppiksiltä ja kierrätä

Lempipaikkojani ostaa sisustusjuttuja ovat perinteiset kirppikset, Facebook-kirppikset ja Tori. Kirppiksiltä on helppo tehdä löytöjä pikkurahalla. Niiltä löytää niin sisustustekstiilit kuin huonekalutkin. Käytettynä ostamalla säästää pitkän pennin ja usein pystyy hankkimaan vähän laadukkaampaa, kuin samalla rahalla olisi saanut uutena. Jos taas tavoitteena on kerätä rahaa sisustusostoksia varten, niin suosittelen viemään tavarat kirppikselle tai laittamaan ne (hyvien kuvien ja mittojen kera!) nettiin myyntiin. Nurkissa on turha säilyttää sellaista, mikä ei enää miellytä tai mille ei ole tarvetta.


4. Älä tyydy ihan kivaan

On tullut huomattua usein, ihan kantapään kautta, kuinka "ihan kivaan" tyytyminen ei kannata. Väliaikaisvaihtoehtoihin saa uppoamaan helposti sievoisen summan rahaa. Suosittelenkin siis jälleen kerran harkitsemaan ja mieluummin säästämään vähän pidempään siihen kaikista mieluisimpaan vaihtoehtoon. Luultavasti se myös miellyttää pisimpään, eikä tule tehtyä esim. ulkonäön tai laadun suhteen hutiostoksia.


 5. Tee itse!

Meillä tykätään tehdä käsillä ja se myös näkyy meillä. Olemme remontoineet talomme itse ja sen myötä säästäneet huiman summan rahaa. Toki olemme joutuneet luopumaan paljosta vapaa-ajasta sekä vuodattaneet hikeä ja kyyneleitä, mutta se on ollut kuitenkin kaiken sen arvoista. Emme varmastikaan asuisi tässä talossa, jos olisimme teettäneet kaiken muilla. Toisekseen, monia pienempiä sisustusjuttuja on mukava tehdä itse jo ihan tekemisen ilosta. Olen esim. solminut makrameen, neulonut sisustustyynyjä, virkannut mattoja ja askarrelut valaisimen. Näihin projekteihin on tullut hyödynnettyä mm. jämälankoja ja kierrätysastioista löytyneitä tavaroita. Materiaalien ei siis tarvitse maksaa (juuri) mitään. Kotimme yksi hienoimmista huonekaluista on isännän tekemä kaappi kuistillamme. Itse tehden vain mielikuvitus on rajana ja useimmiten ;D saa mitä haluaa. Mikäli kiinnostuit, kurkkaa DIY-aiheiset postaukset täältä.

+ Sytytä kynttilät

Näin syksyllä listaan voisi lisätä vielä yhden ekstravinkin: sammuta valot, sytytä kynttilät! Usein kaikki näyttää kauniimmalta hillityssä tunnelmavalaistuksessa. Pienet villakoirat eivät näy ja romukasat hukkuvat varjoihin. Ei huomaa niin selkeästi, kuinka seinät vaatisi huoltomaalausta tai kulahtanut matto vaihtoa. Voi rauhassa vaipua omiin ajatuksiin ja haaveilla. Se jos jokin on edullista - ihan ilmaista.

12 kommenttia

  1. Tuo on NIIN totta, että kun paikat ovat siistit ja ojennuksessa, niin kaikki näyttää paremmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että samaistuit! Tuo on mielestäni sisustusvinkkien ykkönen. :)

      Poista
  2. Kiva ja hyvä lista! Täällä myös pihistelty ja säästelty hankintojen suhteen. Tai, paremminkin kerätty haaveen hankintaa varten. Siistit paikat ja sitten tuo että ei tyydy ihan vaan kivaan. Hiukan kun säästää ja malttaa odottaa, saa juuri sen hankittua mitä haluaa.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, jos jaksaa malttaa hankintojen suhteen. Välillä toki on kiva tehdä niitä heräteostoksia, mutta ueimmiten ne pidempään harkitut jutut jaksaa ilahduttaa kauemmin. :)

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä! Mulla on paha tapa sortua noihin "ei niin kivoihin" väliaikaisratkaisuihin. Kun malttia ei ole, niin sitä ei ole.:D Nykyään osaan sentään myös luopua tavarasta, murkat ei ihan pursua roinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No maltti puuttuu täältäkin välillä! :D Olen kuitenkin oppinut kantapään kautta, että usein kiirehtiminen ei kannata, joten yritän jatkossa etsiä sitä malttia jostain. :)

      Poista
  4. Hyvät ja pätevät vinkit. Karsiminen on itselleni vaikeinta. Vaikka ihailenkin muiden minimalistisia ja selkeitä sisustuksia eniten. Väliaikaisratkaisut tosiaan ovat syvältä eivätkä tosiaankaan kannata. Itse saatan odottaa vuosikausia ennen kuin keksin, mikä olisi hyvä tai sopiva - väliaikaisratkaisuihin en onneksi juurikaan enää sorru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, karsiminen on välillä vaikeaa, kun tykkää niin paljon tavarasta. :D Se kuitenkin palkitsee, kun saa myytyä ylimääräistä nurkista ja samalla vähän rahaa uusiin hankintoihin. :)

      Poista
  5. Kiitos Viivi ihanasta postauksesta, tosi kauniit kuvat. <3 loistavat vinkit, joista itselleni varmasti tärkein on tuo "älä tyydy ihan kivaan". Siihen on niin helppo sortua ja hetken päästä tekee taas mieli jotain muutosta. Nytkin suunnittelen meidän tuulikaapin uudistusta ja olisi niin kiva tehdä se ihan vaan pienesti, halvasti ja helposti purkamatta yhtä kaappia, mutta tiedän, että se ei olisi pitkäikäinen ratkaisu. Niinpä yritän edetä nyt maltilla tässä asiassa ja tehdä sitten kerralla kunnollista, vaikka juuri nyt se vaatiikin hiukan enemmän aikaa ja rahaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi oikein hyvästä aiheesta. Tästä oli kiva kirjoittaa. :) Mukavia sisustus- ja remppahetkiä tuulikaapin kanssa. :)

      Poista
  6. Hyvät vinkit, voisivat olla myös omasta kynästäni! Nyt remontin aikana on tullut huomattua, että maltti (jota minulla on yleensä vähän) todellakin kannattaa. Ihan kivaan ei kannata tuhlata aikaa tai rahaa. Harkitut ostokset ovat yleensä niitä pitkäikäisimpiä. Ja aina parempi, jos näistäkin saa tingattua vähän hinnasta pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Aina ilahduttaa, jos sattuu löytämään sen etsimänsä jutun alesta tai vaikka edullisesti käytettynä. :)

      Poista