Mokkamestarit arvonnan voittajat


Ensiksi iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Teitä oli huikea määrä! Meinasi mennä pää sekaisen arvontalipukkeiden kanssa. :D Taitaa pitää paikkansa, että me suomalaiset olemme todellista kahvikansaa. Teitä tietenkin kiinnostaa, ketkä onnekkaat saavat jouluiset paketit, joten tässä ne tulevat.

Maustamattoman joulusekoituksen ja Joulukahvin saa:
Hanna - Päivölänpaiste

Joulun Valo Tee ja Joulukahvi puolestaan lähtevät:
Syvältä.Sanna.

Onnea voittajille! Sannalle laitoinkin jo sähköpostia, mutta laitatko Hanna minulle päin (pilviraitti@gmail.com), kun en löytänyt sähköpostiosoitettasi. Suuri kiitos myös Mokkamestareille (klik!) arvontapalkintojen lahjoittamisesta.

DIY jouluasetelma



Kauppareissulla piti ostaa hyasintteja jouluistutusta varten, mutta niitä ei osunut silmiin lähimarketissa. Päätinkin sitten suunnistaa läheiseen metsikköön. Siellä nappasin mukaan sammalta ja puolukanvarpuja.


Asettelin sammaleen Riihimäen lasin narupurkin pohjalle. Viereen tökin pari varpua. Sammalmättäälle lisäsin LED-kynttilän. Kylkeen vielä pari vanhaa omenakuusenkoristetta. Lopuksi kieputtelin juuttinarua purkin suulle ja ripustin naruun askartelumassasta tekemäni koristeen. Koristeeseen tein kuvioinnin kastehelmikulholla ja teksin painoin Tiger Storesta ostamillani leimasimilla.


Kiva tuli, vaikka itse sanonkin. ;)
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

DIY jouluviiri



Edellisen postauksen (klik!) askarteluista syntyi sitten mm. jouluviiri. Käytin askarteluun Prismasta ostamaani huoneenlämmössä noin vuorokaudessa kovettuvaa askertelumassaa. 


Kaulin massan muutaman millin paksuiseksi levyksi. Sitten tein levyyn kastehelmikulholla kuviointia, johon idean sain jo viime jouluna No home without you-blogista, mutta se jäi silloin toteuttamatta. Tämän jälkeen painelin piparkakkumuotilla levystä tähtiä. Tähtiin tein reiät ripustamista varten puisella varrastikulla. Valmiit tähdet laitoin kuivamaan leivinpaperille ja kääntelin niitä kuivauksen aikana muutaman kerran, että ne kuivuisivat tasaisesti molemmin puolin.



Kun tähdet olivat kuivat, pujottelin ne juuttinaruun. Tähtien kaveriksi laitoin vanhoja joulukuusenkoristeita.

Mukavaa sunnuntaita!

Joulufiilistä etsimässä


Yleensä tähän aikaan marraskuuta meillä on ollut jouluvalmistelut jo täysillä käynnissä. Nyt on hieman joulufiilis hukassa. Jotenkin tämä marraskuun loppu tuli kuin varkain, niin vauhdilla. Lisäksi kaunis valkea maa on enää muisto vain, kun vesisateet ovat vieneet kaiken lumen.


Kun sain tytön päiväunille, laitoin kyntteliköt ikkunoille. Askartelin vähän joulujuttuja askartelumassasta. Jos illalla lämmittäisi vaikka vähän glögiä. Ehkä se joulufiilis sieltä jostain vielä löytyy. Onhan tässä aikaa.


P.S. Sunnuntaihin asti on aikaa osallistua Mokkamestareiden joulutuotteiden arvontaan täällä klik!
P.P.S. Muistakaa myös kiva Ninnimoi-arvonta. Sinne pääset tästä klik!
P.P.P.S. Ihanat Hammi's Design kortit saatu joulutervehdyksenä. Kiitos niistä vielä Mrs Sinn! <3

Hassu sattuma + NINNIMOI ARVONTA!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Kiitos osallistuneille.




Kävin viime lauantaina Tampereen Tallipihan joulutorilla. Siellä putiikkien ja kojujen kiertelyn sekä eläimien ihastelun lisäksi minulla oli tapaaminen Ninnimoin (klik!) Ninan kanssa. Sattui eräänä päivänä niin hauskasti, että törmäsin Instagramissa Ninnimoin (@ninnimoidesign) tuotteisiin ja huomasin sieltä tutun nimen: Pilviraitti! Ninnimoilta löytyy siis aivan sattumalta Pilviraitti niminen postikortti- ja julistesarja.



Ninnimoin takana häärää kainuulainen graafinen suunnittelija ja yrittäjä Nina. Ninnimoi tuotteet tehdään suurella sydämellä. Ne valmistetaan Suomessa ja kortit sekä julisteet painetaan kierrätyspaperille. Korttien ja julisteiden lisäksi Ninnimoilta löytyy tarroja.



Tämän hauskan yhteensattuman ansiosta saankin pistää uuden arvonnan pystyyn näin sadepäivän piristykseksi. Palkintona on yhdelle onnekkaalle alla olevassa kuvassa näkyvät Ninnimoin Pilviraitti-sarjan kortit ja juliste. 

Sain itsellekin kiitokseksi arvonnan järjestämisestä samanlaiset tuotteet. Itselle valitsin Pilviraitti-julisteista, yllätys yllätys, vaaleansinisen. Teille puolestaan saan arpoa vastaavan musta-valkoisen julisteen. 



Arvonnan säännöt kuuluvat näin:
1. Yhden arvan saat, kun vierailet Ninnimoin kaupassa (klik!) ja kerrot mikä sieltä on suosikkituotteesi.
2. Toisen arvan saat olemalla blogini seuraaja
Googlen käyttäjäraadissaBloglovinissaInstagramissa tai/ja Facebookissa.
3. Kerrothan kuinka monella arvalla olet mukana. Olisi mukavaa, jos voisit jättää sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun varmuudella yhteyden ja voiton matkaan, mikäli onni suosii.

Osallistumisaika arvontaan alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 6.12.2015.

* Pilviraitti-korttisarja ja juliste saatu blogin kautta.

Muumitalon marraskuu





"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensikään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa, jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu, 1970

Ensilumi + arvontamuistutus


Eilen iltapäivällä alkoi sataa räntää. Vähitellen se muuttui lumeksi. Nyt maassa on kymmenkunta senttiä! Aivan ihanaa. Tätä on odotettukin. Nyt on paljon valoisampaa ja kauniimpaa, kun maan ja puut peittää valkoinen uusi puhdas lumi.

Eilen tätä tuli fiilisteltyä Instagramissa (@pilviraitti) usean kuvan verran. Sieltä siis tämän kuvakollaasin kuvat.

Loppuun vielä muistuttelisin, että vielä on hyvin aikaa osallistua Mokkamestareiden joulutuotteiden arvontaan (klik!). Siinä kaksi onnekasta saa paketit.

Eipä tässä muuta kuin mukavaa lauantaita! :)

Kuppi kuumaa + ARVONTA!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!



Odotan jo, koska maa on valkoinen ja voi kerätä mukavan punan poskille narkuvassa pakkashangessa kävellessä. Kun sisälle voi tulla hytisten lämmittelemään, laittaa lämpöisen viltin niskaan ja ottaa mukin kuumaa teetä. Pimeään aikaan on myös mukava kutsua ystävät koolle, kattaa pöytään herkkuja ja laittaa kahvi tippumaan.


Mielestäni lämmittävät ja virkistävät kahvit ja teet kuuluvat ehdottomasti tulevaan talvikauteen. Olinkin todella iloinen, kun sain tilaisuuden tehdä yhteistyötä Mokkamestareiden kanssa. Heidän tuotteensa ovat minulle kovin tuttuja. Olen vieraillut paahtimolla useita kertoja ja ostanut tuoretta kahvia ja teetä sieltä suoraan. Itse hyväksi todettuja tuotteita on helppo suositella muillekin.


Reija Paakkinen ja Mika Hannuniemi perustivat Mokkamestarit vuonna 1990. Mokkamestareiden laadukkaaseen valikoimaan kuulu niin tummapaahtoiset espressosekoitukset, alkuperäiskahvit kuin erilaiset maustetut kahvilaadut. Myös teet olivat heillä alusta asti valikoimissa ja ne löytyvät nykyään Teetaikurit tuotemerkin alta. Heidän kahvit paahdetaan ja tuotteet valmistetaan Ylöjärvellä sijaitsevassa paahtimossa. Siellä voi päästä kurkkaamaan, kuinka kahvi valmistuu perinteisin menetelmin käsityönä. Suosittelen vierailemaan paikan päällä ja nauttimaan huumaavista tuoksuista!


Heidän tuotteista omiin suosikkeihini kuuluvat mm. marjoilla ja hedelmillä maustetut mustat teet Tammerkoskitee ja Ystävän tee. Granaattiomenalla maustettu valkoinen tee Syysaurinko on ihanan piristävä. Mexican Mango puolestaan vie ajatukset jonnekin lämpimään mangon ja chilin vivahtein. Viime joulun alla ihastuin Joulun Valo teehen, joka maistuu sopivasti kanelille ja joululle. Vaikka en varsinaisesti kahvin ystävä olekaan, laadukas kahvi maistuu aina. Silloin kupistani löytyy useimmiten Wanhanajan Vaniljakahvia tai näin joulun alla Joulukahvia.


Yhteistyön myötä minulla on nyt iloa arpoa teille heidän joulutuotteitaan kahden palkinnon verran. Toisena palkintona matkaan lähtee Joulukahvi ja Joulun Valo tee. Toisesta paketista puolestaan löytyy Joulukahvi ja Maustamaton Joulusekoitus.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:
1. Yhden arvan saat kertomalla mitä kupistasi yleensä löytyy.
2. Toisen arvan saat olemalla blogini seuraaja 
Googlen käyttäjäraadissa, Bloglovinissa, Instagramissa tai/ja Facebookissa.
3. Kerrothan kuinka monella arvalla olet mukana. Olisi mukavaa, jos voisit jättää sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun varmuudella yhteyden ja voiton matkaan, mikäli onni suosii.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 29.11.2015.

Mokkamestareiden tuotteita voit ostaa suoraan heidän paahtimolta (Kuukuja 8E, 33420 Tampere), heidän kahvilastaan VerkatehtaankadultaTampereen keskustasta (Verkatehtaankatu 9) tai verkkokaupasta (klik!). Lisäksi tuotteita löytyy useilta jälleenmyyjiltä ja marketeista.

Tulipa tehtyä


Joskus kesällä otin keittiön ikkunoista sivuverhot pois, kun pesin ikkunat. Siitä asti olen miettinyt, millaiset verhot haluaisin seuraavaksi ikkunaan. Ajattelin, että kapat voisivat olla kätevät.


Ostin kangasta siinä ajatuksessa, että ompelisin valelaskosverhot. Esipesin kankaan. Kankaan kuivuttua huomasin, että se oli kutistunut todella paljon. Huomattavasti enemmän kuin luvattiin. No eihän se kangas sitten mihinkään riittänyt. Pahus.


Seuraavaksi huomasin kirppiksellä kivat Marimekon Siirtolapuutarha paneeliverhot. En ole paneeliverhoihmisiä, joten ajattelin näppäränä tyttönä ommella niistä kapat. Mittasin ikkunat, lisäsin saumanvarat ja vielä vähän lisää pituuteen, että kappa tulisi pari senttiä listan yli. Niin, lisäsinpä juu, mutta vain toiseen päähän. Pahus.



Kolmatta kertaa en enää lähtenyt kangasostoksille, joten olkoot. Eikä sitä kuulemma mukamas huomaa, että kapat on vähän liian lyhyet. Taas sarjassamme näitä juttuja, että tulipa tehtyä. :D Pääasia, että kangas on edes nätti. ;)


Kohta nappaan kuvissa näkyvän Välimeren piiraan (klik!) matkaan ja lähdetään juhlimaan siskon pojan nimiäisiä. Mukavaa sunnuntaita! :)

Helppo ja nopea vadelmapiirakka

Kun maailmalta tulee synkkiä uutisia, on kiva pysytellä kotona ja pitää perhe lähellä. Lohdutukseksi voi vaikka leipaista helpon ja nopean vadelmapiirakan jääkaapista sopivasti löytyneistä aineksista ja omista vadelmista.


VADELMAPIIRAKKA

Pohja
150 g margariinia
1 muna
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
4dl vaniljajogurttia
2 munaa
1 dl sokeria

Päälle
vadelmia (tai muita marjoja, esim. puolukoita)

Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää muna ja kuivat aineet. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada seos pohjalle ja ripottele pinnalle vadelmia.

Paista 200 asteessa 25-30 min.

Alkuperäinen ohje Helsingin Sanomista.


Muita helppoja ja nopeita reseptejä voit katsoa blogini leivonta-tunnisteen (klik!) takaa. Meillä ei tykätä vaikeista piiperryksistä, vaan leivonnan pitää olla helppoa, nopeaa ja mukavaa. Joten reseptikokoelmistani löytyy vain niitä takuuvarmoja reseptejä. ;)

Ihanaa iltaa!

Hieman joulua jo



Meillä joulua on fiilistelty vielä hyvin vähän. Ensimmäiset glögit on juotu ja isänpäivänä leivoin joulutorttuja. Muuten jouluhössötys ei ole alkanut, vaikka yleensä jo tähän aikaan marraskuuta se on ollut täydessä vauhdissa. Olen vähän ajatellut, että tänä vuonna joulu voisi tulla hieman vähemmällä. Toki haluan askarrella ja laittaa joulua kotiin, mutta ehkä tänä vuonna voisi keskittyä enemmän olemiseen, perheen yhteiseen aikaan ja herkutteluun.


Tänään kauppareissulla nappasin paketin piparkakkuja mukaan. Mielestäni nämä ohuet Annas piparkakut ovat ehkä parhaimpia. Piparkakut laitoin Pomona-purkkiin, joka löytyi eilen suht edullisesti kirppikseltä. En voinut ohittaa sitä, vaikka jonkinlainen tavaraähky onkin menossa. Näiden lisäksi pöydällä nököttää hauska origamikuusi. Ohjeen siihen bongasin Nuapurissa-blogista (klik!).

Joko teillä on aloitettu jouluvalmistelut?

Marraskuu



Niin se marraskuu vaan tuli. Sen näkee ja tuntee. Iltaisin on säkkipimeää jo viiden maissa. Tämän vuoden ensimmäinen flunssakin sairastettiin. Olo on vieläkin yhtä nuutunut kuin näkymä ikkunasta.


Kaikesta huolimatta, tunnelmallista viikonloppua!

Ja hyvää isänpäivää isit! Täällä, tuolla ja taivaissa.

Puikoilta olohuoneeseen


Pari viikkoa sitten laitoin jo vähän talvitunnelmaa olohuoneeseen (klik!) ja fiilistelin uudesta Novitasta löytyneitä sisustustyynyn ohjeita. Sitä seuraavana päivänä olikin pakko kipaista lankaostoksille ja laittaa puikot viuhumaan. Tänään sain viimeisteltyä työn.



Puikoilta siis valmistui uusimmassa Novitan talvinumerossa ollut toinen Saanan ja Ollin suunnittelemista sisustustyynyistä. Valitsin niistä tämän, jossa mukana oli harmaan lisäksi vihreää ja vaaleanpunaista, koska ajattelin tämän sopivan meidän olohuoneen värimaailmaan. Lankana käytin ohjeen mukaisesti Novitan Isoveljeä. Näillä tyynyillä sain viritettyä olohuoneen tunnelmaa jo hieman talvisemmaksi, kenties myös jo vähän jouluisemmaksi.

Leppoisaa sunnuntaita! :)