Vuoden 2016 parhaat

Vuosi 2016 lähenee loppuaan ja aina näin vuoden lopussa on kiva muistella mennyttä. Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon mukavia juttuja sisustusrintamalla. Ajattelinkin listata niistä omat suosikkini täältä blogista. Vieläkö muistatte nämä?

1. Paras sisustusteko

Tämä oli hieman hankala valinta, koska olisin valinnut mielelläni kaksi. Keittiön vihertävä seinä ihastuttaa, mutta jos vain yksi pitää valita, niin taidan kallistua keittiön puulattian maalaamiseen. Harkitsin maalaamista muutaman vuoden ja toteutin sen vihdoin viime kesänä. Se on aivan ihana, edelleen!

2. Paras huonekalulöytö

Myös tämän kategorian voittaja oli vaikea valita, koska tänä vuonna kotiimme päätyi muutama ihana vanha huonekalu. Muistatte varmaan lipastokaunottaren, tytön perintösängyn, keittiönpöydän ja siniset koulutuolit, kolmannen sinisen tuolin ja 70-lukulaisen liinavaatekaapin (oliko näitä todellakin näin monta?!). Voittaja on kuitenkin mielestäni 50-lukulaiset Svenska Möbelfabrikernin yöpöydät. Uudet yöpöydät oli etsintälistalla pari vuotta ja oli onni löytää näin kauniit.

3. Paras kirppislöytö

Vaikea, mitäköhän kaikkea sitä tulikaan ostettua tänä vuonna! :D Kirppiksillä kiertely on harventunut aktiivisimmista ajoista, mutta kyllä sitä tavaraa tuli silti kotiutettua tänäkin vuonna. Tällä kertaa taidan valita kuitenkin erään lahjaksi saadun esineen: Birger Kaipiaisen Violan. Se oli isännän nettikirppislöytö.

4. Paras DIY

Tätä ei ollut vaikea päättää. Se on ehdottomasti meidän eteisen kaappi! Se on käytössä osoittautunut aivan loistavaksi. Se tekee eteisestä ja sisääntulosta paljon siistimmän ja selkeämmän. Täysi kymppi.

 
5. Parhaat kuvat

Tänäkin vuonna on tullut otettua paljon, paljon kuvia. Suosituimmat kuvani Instagramissa @pilviraitti ovat nämä yhdeksän. Nähtävästi turkoosi Pehtoori, keittiön Nefriitti seinä ja vanhat k-tuolit ovat herättäneet ihastusta. Iso kiitos kun tykkäsitte! Jokainen tykkäys tuntuu mukavana lämpönä sydämessä. Ihanaa, että joku jaksaa kiinnostua pikkuisen blogini jutuista. <3

Mitä teille jäi päälimmäisenä mieleen tästä vuodesta, omasta tai blogini vuodesta? Menikö valintani oikein?

Tämän postauksen myötä haluan toivottaa teille oikein mahtavaa uutta vuotta 2017! Toivon, että pysytte Pilviraitin matkassa tulevana vuotenakin ja tuleva sisustusvuosi on entistä parempi ja löytörikkaampi. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Muutama kuva joulusta


Meidän joulu oli hyvin perinteinen: yhdessäoloa perheen kanssa, paljon hyvää ruokaa ja joulusauna. Aatoksi saimme vieraaksemme lähimpäää perhettä. Aattoaamu aloitettiin joulubrunssilla, johon kuului riisipuuroa, hedelmäkeittoa, joulupataleipää, uunibriejuustoa hunajalla ja jouluinen puolukkasmoothie. Tarjottavat jäivät harmi kyllä täysin kuvaamatta, mutta kirjataan tänne nyt muistiin tulevia vuosia varten. Sen verran herkkua oli!



Aaton joulupöytään laitoin vaalean pellavaliinan ja vitriinistä kaivettiin lasiaarteita. Alkujuomina oli jo jonkinlaiseksi hitiksi muodostunut glögiskumppa; hyvää glögiä ja kuohuviiniä yhdessä. Se tarjoiltiin Oiva Toikan Flora ja Tapio Wirkkalan Hopla laseista. Nämä lasit ovat liian harvoin käytössä. Ne ovat niin ohuita, että pelkään niiden rikkoutumista tiskatessa. Kun mahat oli pullollaan jouluruokaa, saimme vieraaksemme Joulupukin. Itseasiassa meillä meinasi käydä toinenkin, kun jälkimmäinen oli erehtynyt osoitteesta. :D Liekö tuolla valkoparralla jo sen verran ikää, ettei muista missä on vieraillut. Illan kruunasi joulusauna omassa puusaunassa.
 
Joulupäivänä pääsimme anopin valmiiseen herkkupöytään. Tapaninpäivä taas valkeni sairastuvan myötä. Sairastaminen joko ennen joulua tai sen aikana on ollut yleistä ainakin muiden blogien perusteella. Saatinpa flunssa sitten tännekin. Tänään siis vietetään rentoa kotipäivää ja herkutellaan lopuilla jouluherkuilla. Mukavia välipäiviä teille kaikille! :)

Kolme yötä


Tänään eletään vuoden pimeintä päivää talvipäivänseisauksen merkeissä ja päivän käynnistyminen vaati ylimääräisen mukin teetä. Ulkona on harmaata, mittari näyttää plusasteita ja räystäältä tippuu vesi. Se kieltämättä latistaa tunnelmaa, kun näyttää siltä, että jouluna lunta ei ole muualla kuin Muumimukin kuvassa. Yritän antaa sen olla häiritsemättä ja nauttia joulutunnelmasta sisällä. Kuusi ja hyasintit levittävät tuoksuaan ja kynttilänliekki lepattaa kauniisti. Vielä muutama asia kuntoon, niin sitten joulu saa tulla.

Tämän postauksen myötä me Pilviraitin väki rauhoitummekin joulunviettoon ja palaan blogin pariin seuraavan kerran luultavasti vasta joulun jälkeen. Haluankin siis toivottaa teille oikein rauhallista, rentouttavaa ja tunnelmallista joulua! <3

P.S. Vaikka blogi hiljenee, niin joulunviettoamme voit seurata Facebookissa ja Instagramissa. Molemmista löydät blogini nimellä Pilviraitti.

Joulukuusi

Meidän mielestä kuusen tulee olla ehdottomasti aito ja mielellään metsäkuusi. Kasvatetut supertuuheat postikorttikuuset tai muovikuuset ei ole meidän makuun. Lisäksi meidän kuusella ei saa olla liikaa kokoa, koska pikkuiseen olohuoneeseemme ei mahdu niin leveyden kuin korkeudenkaan puolesta kovinkaan isoa. Sopiva yksilö löytyi tällä kertaa hetken etsimisen jälkeen oman mökkitien varresta. Ei ehkä tuuhein yksilö, mutta mielestäni kaunis.



Kannoimme kuusen sisälle perjantaina. Koristelimme sen koko perheen voimin. Alaoksille koristeita saattoi tulla vähän enemmän ja ryppäisiin pienen koristelijan toimesta, mutta se vain lisää kuusen viehätystä. Väriäkin kuusi sai aiempia vuosia enemmän. Halusin sinne myös punaisia koristeita, vaikka väri ei olekaan suosikkini. Näin jouluun se kuitenkin kuuluu ehdottomasti! Valoiksi laitoimme pienet LED-valot, joista tulee iltaisin hämärässä ihana tunnelma. Latvaan (jota olisi voinut vähän lyhentää) päätyi tuollainen perinteinen hopeinen latvatähti. Vielä jonain vuonna hankin jonkun kauniin kotimaisen, ehkä vanerisen, latvatähden.




Punaista löytyy nyt muualtakin, kun hain vinttivarastosta punaiset Marimekon Raanu-kankaasta ompelemani tyynynpäälliset. Ne sopivat hienosti jouluun. Muutoin näitä ei tulekaan käytettyä. Kuusen myötä olohuoneen sisustus tiivistyi entisestään ja huonekalujen järjestys on nyt tilapäisesti vähän kummallinen. Muutenkin huoneen perusjärjestys kaipaisi mielestäni vähän päivitystä, joten jospa joulun jälkeen saisi pyöräytettyä huonekalut uuteen järjestykseen. Sitä ennen keskitytään kuitenkin kuusen ihasteluun ja sen tuoksun haisteluun. :)

Leppoisaa sunnuntaita!

Retroinen tarjotin

Kerroin aiemmin, kuinka olin käynyt pitkästä aikaa kirppikseltä ja löytänyt mm. ihanan Dora Jungin pöytäliinan ja kasan joulukoristeita. Samalla reissulla toisella kirppiksellä silmiini osui jokseenkin retro tarjotin. Raukka ei ollut enää ihan priima kunnossa, mutta koska hintaakin oli vain pari euroa, niin nappasin sen enempää harkitsematta mukaan.


Kysyin Pauliinalta, tietäisikö hän jotain tästä tarjottimesta. Kuulemma tarjotin on mahdollisesti englantilainen ja Worcester Waren valmistama. Kiitoksia siis sinne taas tunnistusavusta! <3 Olen vielä vähän epävarma, onko tämä ihan nykyistä tyyliäni. Suurin innostus kaikkea värikästä retroa kohtaan on hieman laantunut ja makuni "tasoittunut". Nyt kaipaankin enemmän kaikkea ajatonta ja tyylikästä 50-60-lukujen tavaraa kotiin. Mikäli tämä ei sisälle jää, luulen että tästä tulee oikein hauska kaunistus ja väripilkku meidän muuten niin värittömään kesäkeittiöön.



Täällä on huhkittu joulusiivon parissa eilen ja tänään. Eilen toimme kuusenkin jo sisään. Joulustressiä ei ainakaan toistaiseksi ole, koska hommat on jo hyvällä mallilla. Koristetyynynpäälliset pyörii vielä koneessa, mutta katsotaan jos vaikka huomenna ennättäisin kuvata jouluisen olohuoneen tänne blogiin. :)

Kivaa lauantaita! :)

Tonttupuuhia

Viime postauksessa ihmettelin kadonneita tonttuja, mutta kun kaivelin oman muistini sopukoita ja kaappeja vähän lisää, niin sieltä kaapin uumenista se kaksikko lopulta löytyi. Tällä parivaljakolla on ikää jo useampi vuosikymmen. Kun olin lapsi, asuimme rivitalossa ja naapurissamme asui mukava vanhempi pariskunta. Olin tuohon aikaan vielä pieni (alle kolmi-nelivuotias), mutta mieleeni on silti jäänyt joitakin muistoja heistä. Muistan kuinka heillä oli iso musta koira, kuinka kävin joskus maistamassa ituja heillä ja kuinka rouva lakkasi kynteni punaisiksi. Koira heillä tosiaan oli, mutta tuosta itu-muistosta en ole enää niin varma. :D Erittäin mukavia he kuitenkin olivat ja rouva toimi minulle kuin omana mummona omien mummojen asuessa kauempana.


Eräänä jouluna äitini sai heiltä lahjaksi tämän tonttupariskunnan. Jo silloin, melkein 30 vuotta sitten, pariskunnalla oli jo ikää, joten väittäisin siis heidän olevan jo aika kypsässä iässä, joka tosin tonttujen vuosissa on vielä vähän. Muutimme pian pois tuosta rivitaloasunnosta juuri valmistuneeseen omakotitaloomme ja muistan kuinka tontut kaivettiin esille joka joulu. Siellä ne olivat eteisen yläkaapissa pahvilaatikossa mm. olkisten ja talonmallisten joulukoristeiden joukossa. Saimme katsoa tonttuja pikkusiskon kanssa, mutta leikkiin niitä ei ollut lupa ottaa.



Pari vuotta sitten äitini antoi tontut minulle. Toivoisin, että näistä tulisi sellainen joululaatikoiden tuoksuilla ja kynttilän lämmöllä kuorrutettu joulumuisto myös pienelle tytöllemme. Toivottavasti jonain päivänä saan antaa nämä myös hänelle omaan kotiinsa vietäväksi. Sitä ennen tonttupariskunta saa viettää joulua tuolla vitriinin päällä. Ja minä jatkan tonttupuuhia paketoinnin parissa.

Muutama löytö

Rasti seinään, kävin kirppiksellä! :D Oma kirppistenkiertelyharrastus on hiljentynyt aika paljon tässä parin viimeisen vuoden aikana. Ei ole ollut juurikaan tarvetta hankkia mitään erityistä. Suunta on ollut enemmänkin ulos päin talosta, kun olen halunnut keventää pursuilevia kaappeja ja varastoja. Maanantaina kuitenkin käväisin parilla lähimmällä kirppiksellä joulujuttujen toivossa. 




SPR:n Kontissa oli paljon joulukoristeita esillä. Ostinkin sieltä jokusen joulupallon. Viime vuonna meillä ei ollut poikkeuksellisesti kuusta, mutta tänä vuonna sellainen on tarkoitus tuoda sisälle. Itse asiassa se odotteleekin jo pihalla. Edellisinä vuosina kuusen koristeet ovat olleet lähinnä hopeisia ja valkoisia, mutta nyt ajattelin tuoda joukkoon vähän lisää väriä. Kuusenkoristekokoelma vaati siis täydennystä. En myöskään voinut vastustaa halpoja piparkakkumuotteja. Ne voi ottaa mukaan leivontaan tai sitten askartelen niistä jotain.



Tekstiileiden puolelta silmiini osui vanha ryppyinen pöytäliina. Tunnistin sen heti Tampellaksi, mutta kotona piti vielä tarkistaa sen olevan Dora Jungin Valmu (1970-1973). Hintaa tällä pöytäliinalla oli vain 3,50 euroa. Nämä vanhat Tampellan liinat eivät taida olla nyt kovassa suosiossa; sen verran paljon ja suorastaan rikollisen halvalla näitä saa. Aiemmin löysin samasta paikasta samaan hintaan Dora Jungin perhoskuvioisen liinan. Ovat nämä toki nykypäivän ruokapöytiin aivan liian pieniä, mutta meidän pieniin 60-luvun pöytiin oikein sopivia. Nykypäivän isompiin pöytiin sopivia liinoja löytyykin uustuotantona Lapuan Kankureilta. Liinan persikkainen ja utuinen sävy mietitytti vähän, mutta ehkä olin vielä niin Tikkurilan Hazy-väripaletin lumoissa, että nappasin liinan mukaan. ;)

Mukavaa tiistaita! :)

Joulutunnelmaa olohuoneeseen

Havahduin viikonloppuna siihen tosiasiaan, että jouluun on enää vajaa kaksi viikkoa! Jokseenkin harvinaista, että meillä ei ole vielä laitettu joulua kotiin havuja ja kukkia lukuunottamatta. Aika tuntuu kiitävän nyt sitä vauhtia, että en meinaa pysyä enää perässä. Joulukoristeettomuus olikin pakko korjata heti sopivan tilaisuuden tullen. Hain kellarista joulukoristelaatikon ja kaivoin sieltä vähän koristeita esille.


Vitriinin päälle laitoin jouluviirin, jonka askartelin viime joulun alla. Tarkempi sepustus siitä ja jonkinlaiset ohjeet löytyy täältä (klik!). Lisäksi ripustin ikkunaan itse lapsena tekemäni tähden. Näillä kahdella koristeella tuli jo heti ripaus joulutunnelmaa lisää.


Kovin paljoa koristeita meillä tuskin nähdään tänäkään vuonna. En ole sellaista tyyppiä, että tykkäisin ripotella koko talon täyteen joulupukki- tai tonttupatsaita tai vaihtaa kaikki tekstiilit jouluisiksi. Tulee se joulu vähemmälläkin.



Tontuista puheenollen, erään vanhan koristekaksikon haluaisin vielä löytää. Tiedän, että ne on hyvässä tallessa, mutta en muista millään, minne olen piilottanut ne! Välillä tämä oma hajamielisyys hermostuttaa ja huolestuttaa, mutta kai se vaan kuuluu tähän elämänvaiheeseen, kun monet asiat aiheuttaa stressiä ja tuntuu, että mikään määrä unta ei ole tarpeeksi. Joten jos ne tontut vielä ilmestyisi piilostaan ja tuotaisiin kuusi sisälle, niin ehkä joulu olisi jo siinä.

Kivaa alkanutta viikkoa! :)

Vuoden väri 2017: lämmin ja hillitty Angora H466

Pääsin eilen vierailulle Kiasman lämpöön, kun Tikkurila kutsui minut Color Now 2017-tilaisuuteen, jossa julkistettiin vuoden väri. Vuoden väriksi valikoitui Angora H466. Angora on pehmeä, lämmin ja hillitty beige, joka sopii moneen kotiin. Se ei räväytä niin kuin tämän vuoden väri Vuono M442, vaan on käytännöllinen ja neutraali.








Vuoden 2017 Color Now-värikokoelma koostuu kolmesta erilaisesta väripaletista: Hazy, Clay ja Growth. Teemu Muurimäen koostamaan Hazy-värikokoelmaan kuuluu kauniita murrettuja sävyjä, mm. vuoden väri Angora H466 ja meidänkin keittiöstä tuttu Nefriitti N494. Ihastuinkin tähän kokoelmaan eniten. Ihastelin myös Susanna Vennon Clay-kokoelmaa, joka hehkuu terrakotan ja maan sävyissä. Vierastan hieman punaista sisustuksessa, mutta varsinkin värikokoelman ruskea Kontiainen L487 ja sininen Denim N429 ovat kauniita sävyjä, jotka voisin nähdä meilläkin. Marika Raiken Growth-värikokoelma sisältää puolestaan rohkeita, voimakkaita sävyjä. Niissä loistaa mm. Tomaatti M316 ja Basilika M384. Tämä värimaailma on itselle hieman vieras, koska suosin yleensä hillittyjä, murrettuja värejä. Nämä sävyt ovatkin sellaisia, joita voi poimia pieniksi väripilkuiksi.



Sain mukaani Color Now 2017-sisustuslehden, joka antaa ideoita ja inspiraatiota ajankohtaisten värien käyttöön. Lehden pystyy tilaamaan ilmaiseksi Tikkurilan sivuilta. Lisää väri-inspiraatiota löydät myös uskomattoman kauniiden kuvien kera Riikka Kantinkosken, Susanna Vennon ja Pinja Rougerin blogeista. He pääsivät stailaamaan helsinkiläisasunnon Color Now 2017-väripalettien mukaan. Asunnossa stailattiin olohuone, makuuhuone ja työtila käyttäen väripalettien värejä.

Mitä ajatuksia vuoden väri Angora H466 herättää? Itse en ole ainakaan vielä täysin ihastunut, vaikka hieman samaa puuterista sävymaailmaa löytyykin meidän makuuhuoneesta. Omasta beigestä kaudesta edellisessä kodissa on sen verran vähän aikaa, että en ole vielä valmis uusintakierrokselle. Ehkä. ;) 

Kiitos Tikkurila inspiroivasta illasta. Kiitos myös vielä kaikille blogisiskoille ja muille sisustusintoilijoille seurasta! :)

Nord Design Christmas Market (+ALEKOODI)

Sähköpostiini tupsahti pari viikkoa sitten kutsu Nord Design Christmas Marketin blogi-iltaan. Tiedossa oli kuulemma kotimaista lasia ja joulutunnelmaa, niin eipä sellaisesta kutsusta sitten voinut kieltäytyä! Sainkin siis maanantaina kivan aloituksen viikolle, kun kävin tutustumassa uuteen myymälään.



Nord Designin ideana on auttaa kotimaisia käsityöyrittäjiä ja taiteilijoita tuotteidensa markkinoinnissa ja kaupallistamisessa, johon heillä ei ole välttämättä aikaa tai osaamista. Me tavalliset kuluttajat taas emme aina tiedä, mistä lähteä etsimään tällaisia tuotteita. Nord Design toimii siis linkkinä meidän välillä. Nord Designin valikoimiin kuuluu mm. unikkeja Janne Rahusen lasitaideteoksia, mutta myös meidän tavallisten kuluttajien saavutettavissa olevia käyttöesineitä.




Viime vuosina uutisissa on ollut pinnalla kuinka suuret kotimaiset astia- ja sisustustuotevalmistajat ovat siirtäneet tuotantoansa yksi toisensa jälkeen ulkomaille. Surullista, koska sen myötä katoaa osa Suomen vanhasta käsityöläis- ja muotoiluosaamisesta. Olinkin siis iloinen kuullessani, että kyllä tässä maassa valmistetaan vielä paljon mm. lasia! Iso osa Nord Designin lasituotteista tuleekin Nuutajärveltä. Toisekseen oli mukava huomata, että vaikka 50-70-luvuilla elettiinkin sitä suomalaisen suunnittelun ja muotoilun kulta-aikaa, niin uusia taitavia suunnittelijoita tulee koko ajan. He vain odottavat löytäjäänsä.


Illan aikana pääsimme tutustumaan Nord Designin tuotteisiin. Itse ihastuin yli kaiken Heikki Viinikaisen Laine lasiin, joka on käytössä mm. Arto Rastaan loihtimassa Suomi 100-menussa. Tämä monikäyttöinen lasi sopii niin kylmille juomille kuin myös jälkiruoan tarjoiluun. Lasin lisäksi ihastuin herkkään, hieman ranskalaistyyliseen Manuel Diemerin Ikebana-maljakkoon. Sitä voi käyttää yksittäisillä kukilla tai vaikka huonetuoksuilla. Lisäksi lasinen Nietos-valaisin olisi upea! Valaisin antoi kauniin tunnelmallisen valon. 



Mikäli Tampereella liikutte, niin astukaa rohkeasti sisään Nord Designin ovesta tai piipahtakaa tutustumassa heidän tuotteisiin Unicefin Joulupuodissa Tampereen kauppahallissa klo 10-16 19.12. mennessä. Tänään myös aukeaa heidän nettikauppansa, josta saa joulukuun 2016 loppuun asti -10% alennusta koodilla NORDJOULU.

Onko Nord Design jo teille tuttu? Löytyykö kodeistanne uudempaa suomalaista designia? Mukavaa viikonloppua!

-------------------------------------
Nord Design Christmas Market
Hallituskatu 29, Tampere
auki 22.12. asti
ma-pe klo 10-18
la klo 10-15

Itsenäisyyspäivän hengessä

Toivottavasti teillä oli mukava itsenäisyyspäivä! Huikeaa, että ensi vuonna on edessä jo satavuotisjuhlat. Täällä itsenäisyyspäivää vietettiin niin ystävien kuin omankin perheen kesken kipakassa kauniissa talvisäässä. :) Tietenkin myös Linnan juhlien pukuloisto tuli ihailtua sekä nauttittua lasi kuohuvaa ja juustoherkkuja.



Itsenäisyyspäivän hengessä kuviin tallentui pieni teehetki ja suomalaista designia. Antti Nurmesniemi on kauniin Pehtooriksi kutsutun kahvipannun takana. Hän suunnitteli sen Wärtsilälle vuonna 1957. Kaj Franckin kynästä on puolestaan Finelin emalikulhojen muoto. Yhtä suosikki kuviosuunnittelijaani, Esteri Tomulaa, saamme puolestaan kiittää ihanasta Malva-kuviosta. Kuvio koristaa kahvikuppeja, joiden muoto on tuttu Kaj Franckia Kilta-sarjasta. Malva-astiasto oli Arabialla tuotannossa vuosina 1965-1969.



Itsenäisyyspäivän teehetkeen kuului myös tattaripiparkakut, joita jäi yli tytön viikonloppuisilta synttäreiltä. Löysin Olga Temosen ohjeen näihin joululehdestä. En tiedä oliko ohjeeseen tullut painovirhe paholainen, kun sen verran paljon näihin neuvottiin laittamaan inkivääriä ja aika tymäkkä siis oli maku! Muuten oikein maistuvia, rapeita ja helppoja tehdä. Taidan tehdä vielä joskus uudestaan, mutta hieman maltillisemmalla määrällä inkivääriä.

Mukavaa viikon jatkoa!